Jalat on helppo unohtaa… kunnes ne vaativat huomiota.

Jalat mielletään usein likaisiksi. Ja valitettavasti se pitää paikkansa useimman kohdalla. Jalat on helppo unohtaa, koska ne pystyy niin helposti piilottamaan silmiltä. Huonosti hoidetut kynnet, kuivan karhea ja hilseilevä iho, lohkeilevat paksut kantapäät, tulehtuneet likaiset kynsivallit. Kaiken saa piiloon, hetkeksi… Kun jalat alkaa havainnoimaan myös toisella aistilla, kannattaa viimeistään suunnata jalkapesulle.

Jaloistaan huolehtiminen on tärkeää. Niiden tehtävä on kuitenkin kannatella meitä läpi koko elämämme. Kuitenkin jalkojen hygienia on yksi ensimmäisistä asioista jotka hoidamme vähän miten sattuu. Esimerkiksi suihkussa käydessä, kuinka usein erikseen saippuoit ja huuhtelet huolellisesti jalat sekä varpaanvälit?

Pitäisimme jaloistamme parempaa huolta,

jos jalat olisivat lähempänä nenää.

Jalkojen hygienia vaikuttaa suoraan siihen, miten jalat voivat. Huonosti pestyjen jalkojen pinnalle jää bakteereita, hiivoja ja homeita, jotka pääsevät lisääntymään helposti nihkeissä sukissa ja kengissä. Tulehtuneet kynsivallit tai muut haavaumat pääsevät muhimaan hyvissä oltavissa ja niistä voi aiheutua muutakin vakavaa kuin dramaattinen haju. 

Miten jalkaa tulisi sitten pestä ja huoltaa?

Jalan peseminen on helppoa, vaikkakin sen kimppuun pääseminen voi olla haastavaa. Pieni venyttely tekee hyvää, kunhan muistaa ensin varmistaa, ettei liukastu saippuaan suihkussa. Jalan ja käsien peseminen - samat ohjeet: hiero saippuaa ihoon joka puolelle noin 20 sekunnin ajan ja huuhtele kunnolla lämpimällä vedellä. Muista varpaiden välit sekä kynsien reunat. Kuivaa jalat kunnolla. Kotonakin kannattaa kuiviin jalkoihin vetäistä puhtaat sukat pesun jälkeen. Voit käyttää samoja sukkia seuraavana päivänä. Paljaisiin jalkoihin tarttuu lattioista pieniä salamatkustajia, jotka asettuvat taloksi yön aikana. Vetämällä sukan puhtaaseen jalkaan minimoit ylimääräisten matkalaisten määrän kengissäsi.

Kynnet tulisi pitää lyhyinä. Mitä enemmän kynnen alle pääsee kertymään likaa, sitä enemmän se aiheuttaa tulehtumisvaaraa ja hajuja. Joissain pahoissa tapauksissa huonosti hoidetut kynnet reagoivat kasvamalla väärin ja leikkautuvat varpaan sivuihin. Hyvänä sääntönä kannattaa muistaa, että mitä vähemmän jalassa on sopukoita, koloja ja karheaa pintaa sitä vähemmän bakteerit pääsevät muhimaan siellä. 

Kynnet leikataan terävillä leikkureilla tai kynsisaksilla. Karheat reunat kannattaa viilata, niin sukat pysyvät parempina pitempään. Kynsien sivut tulisi puhdistaa samalla. Kaiva kuollut iho ja muu lika pois, jonka jälkeen pese jalka huolella. Voit käyttää myös kynsiharjaa, jolla saavutat parhaimman puhtauden. 

Mitä vähemmän ihossa on sopukoita, koloja, rosoisuutta ja kovettumia, sitä vähemmän iholla pääsee kasvamaan haisevia bakteereita.

Jos kärsit kuivista jaloista - sipaise ihoon jalkavoidetta. Useammat jalkoihin tarkoitetut rasvat ja voiteet sisältävät ihoa pehmentäviä ainesosia. Parhaimman hyödyn jalkojen rasvaamisesta saat, kun vedät jalkaasi puhtaat hengittävät sukat. Rasva saa rauhassa aikaa vaikuttaa iholla ja sinä säästyt sottaantuneilta huonekaluilta ja rasvaisilla jaloilla liukastelulta.

Hyvää hygieniaa on myös hyvien materiaalien valitseminen mm. sukkien kohdalla.

Jalkaan kannattaa valita sukka, joka päästää hien tuoman ylimääräisen kosteuden haihtumaan jalan iholta. Hautova hikinen nihkeys on suorassa yhteydessä bakteerien kasvuun, joista jalkahien hajut aiheutuvat. Hiki itsessään ei haise juuri miltään. Hikeä ja kuollutta ihoa ravintonaan käyttävät bakteerit päästelevät ulos haisevia yhdisteitä, jotka ovat sukkamehun hajun todellinen syypää.

Tarjolla on myös sukkia, joiden materiaalit ovat luonnostaan vaikea alusta bakteerien kasvulle. Esimerkiksi nykyaikaiset tehokkaat keinokuidut eivät enää ole samanlaisia ”nailoneita” kuin iäkkäämmät muistelevat. Verrattuna kosteutta itseensä säilövään puuvillaan, keinokuitu on huomattavasti hygieenisempi vaihtoehto. Se ei päästä kosteutta sitoutumaan sisäänsä. Vähemmän hikeä, vähemmän bakteereita, vähemmän hajuja.

Yksi tärkeimmistä vinkeistä hyvään jalkojen hygieniaan, saattaa kuulostaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä: Edes kiireessä ei kannata vetäistä jalkaan käytettyjä likaisia sukkia. Eli, vedä jalkaasi aina puhtaat sukat. Jos olet hoitanut jalkojesi hygieniaa hyvin sukat eivät välttämättä likaannu yhdellä käyttökerralla, mutta silti sukat kannattaa vaihtaa joka päivä.

Seurattava toimitus ilman toimituskuluja vähintään 30€ tilauksille. Alle 30€ tilauksille toimitusmaksu 5€.