Hyvä olo ja hyvinvointi kumpuaa tasapainosta

Kaikkea pitää olla sopivasti, muttei liikaa.

Hyvinvointiin johtavat askeleet eivät ole muuttuneet ja reitti on selkeä. Tahdomme olla mukana tukemassa matkaasi jokaisella askeleella.

Listasimme muutaman melkein itsestään selvän askeleen kohti parempia fiiliksiä: 

  • Ravinto - on tärkeää mitä syöt ja kuinka paljon. Jos tavoittelee hyvää oloa, on tärkeää, että lautasella vallitsee tasapaino eri ravintoaineiden kesken. Kuidut pitävät ruuansulatuksen tehokkaana ja vatsan toimivana. Vaikka olisit lihan ystävä, se ei haittaa, kun myös kasvikset päätyvät mahaasi. Liian yksipuolinen ravinto ei ole pitemmän päälle hyväksi. Kokeile siis rohkeasti uusia makuja.
  • Nesteytys on elintärkeä hyvän olon osa. Hyvin nesteytetty keho toimii sujuvasti ja olo on kevyt ja joustava. Ihmisen tulisi juoda eri suositusten mukaan noin 3,5L vettä päivässä.
  • Liikunta kaikissa sen eri muodoissa. Oikeasti haastavaa liikuntaa, itse liikunnan takia sekä myös arjen keskellä olevaa hyötyliikuntaa. Kun pitää itsensä liikkeessä keho voi paremmin, kun kunto kohenee. Liikunta tuottaa meissä myös hyvän olon hormonia, joka tukee mielenterveyttä. Liikunta ja etenkin ulkona liikkuminen pitävät myös meidän aivot kunnossa. Säännöllisellä liikunnalla on osoitettu olevan suotuisia vaikutuksia aivojen kuntoon ja ”ikään”.
  • Lepo on yhtä tärkeää kuin itsensä haastaminen. Levossa keho palautuu, kasvaa ja voimistuu. Lepoa tarvitsee kehomme lisäksi myös mieli, siksi välillä kannattaa kuluttaa aikaa niiden asioiden tekemiseen, mitkä tuovat sinulle iloa. Toisille se voi olla lukeminen, leipominen, videopelien pelaaminen, laulaminen, taiteilu tai vaikka virkkaaminen.
  • Auta toisia. Meihin ihmisiin on sisälletty tietynlainen yhteisöllisyyttä tukeva moottori. Kun sille välillä antaa vähän kierroksia, huomaa helposti, miten hyvältä toisten auttaminen tai yhdessä tekeminen tuntuu.
  • Mieti ja pohdiskele. Kaikesta elämässä saa paremman hyödyn, kun sitä ei vaan juokse tukka putkella eteenpäin, vaan samalla mennessään miettii ja havannoi ohi viilettävää elämää. Mindfulness ja meditointi ovat hienoja sanoja, jotka kätkevät taakseen perinteisen ajattelun ja pohtimisen. Pysähdy hetkeksi miettimään mitä teet, miksi teet, mitä toivot, että saavutat tekemällä tätä ja lopuksi reflektoi ja punnitse, mitä tästä kaikesta jäi käteen.

Kaikessa on kyse tasapainosta ja siitä, että asiat on mietitty tukemaan hyvinvointia usealta suunnalta yhdessä.

Me täällä Karkelon Sukilla olemme miettineet ja kehittäneet osaltamme asioita siten, että voimme tarjota teille parhaimpia sukkia juuri Sinun jalkaasi.

Kerroimme juuri, miten tärkeää on liikkua ja pitää itsestään huolta ja me tahdomme olla tukemassa jokaista askeltanne.

Hyvänolon sukat hoitavat pois alta monta sukkien kompastuskiveä. Nämä sukat:

  • Eivät kiristä tai purista. Niistä ei jää jalkoihin painaumia tai ne eivät kinnaa ikävästi varpaiden päästä.
  • Ne pysyvät paikoillaan ja istuvat mukavan napakasti. Ei siis enää jalkapohjan alle rullautuvia sukkia.
  • Nämä sukat pitävät huolen hien tuomasta kosteudesta ja siirtävät sen tehokkaasti pois jalan iholta. Vähemmän hikeä, vähemmän hajuja ja raikkaamman tuntuiset jalat.
  • Pakkasimme mukaan myös erikoismateriaaleja tukemaan jalan ihoa. Merilevä ja sinkki tukevat ihon luonnollista palautumista ja hillitsevät bakteerien kasvua. Tuhannet ja taas tuhannet tyytyväiset asiakkaat ovat saaneet avun kuiviin jalkapohjiin ja kovettuneisiin kantapäihin pitämällä jaloissaan vain meidän sukkia.

Jalkojen iho voi paremmin samalla, kun hengittävä rakenne sekä merilevän ja sinkin yhteisvaikutus pitävät haisevat bakteerit kurissa. Erikoismateriaalit muodostavat jalan iholle oman ihon hyvinvoinnista huolehtivan mikroilmaston, joka elvyttää kuivaa ihoa ja nopeuttaa sen palautumista.

Olemme aika ylpeitä näistä Hyvänolon sukista. Ne ovat meidän tuotekehittelyn tasapainoinen kruunu. Tarjolla on useampaa mallia, joten löydät varmasti itsellesi sopivat sukat helposti.

Luotamme siihen, että tuotteemme tekee sen, mitä luvataan ja siksi meillä onkin täysi tyytyväisyyteen perustuva KÄYTÄ ja PESE - Takuu. Käytä sukkia, pese ne ja käytä uudelleen useita kertoja. Takuu säilyy tuotteessa, vaikka paketti on avattu ja tuotetta käytetään. Erikoismateriaalien tuomat hyödyt eivät katoa pesussa.

Kokeiltuasi sukkia pidemmän aikaa, jos et ole tyytyväinen voit ottaa meihin helposti yhteyttä, niin hyvitämme sukat tai yritämme yhdessä löytää teille paremmin sopivan mallin.

Ota askelia kohti hyvinvointia. 

Meidän valmistamissa Hyvänolon Sukissa

Materiaali pitää huolen ihosta

  • Polyesteri siirtää kosteuden tehokkaasti iholta, tämä vähentää rakkojen ja hankaumien syntymistä
  • Merilevä pehmentää kovettumia ja halkeamia
  • Merilevä ja sinkki suojaavat ihoa ja antavat tulehdusta vähentävän vaikutuksen
  • Vähentää bakteereja, vähentää hajua

Muotoilu, varmistaa sukan toimivuuden

  • Kiristämätön varrensuu
  • Hiertämätön kärkisauma
  • Puristamaton rakenne
  • Kantapään muotoilu, joka pitää sukan paikallaan

Sain ukkoni ylipuhuttua näitä testaamaan. Fyysinen työ pitkillä päivillä aiheutti sen että kotiintulonsa haisto ennen kuin kuuli. Tänään sukat ekaa kertaa testissä ja eteinen tuoksuu onnellisesti edelleen kukkasille kotiutumisensa jäljiltä.  Kiitos

Ami

Ostin ja totesin että ompa ohut sukka että mitenkä turvakengässä päivän jalka voi mutta parhaat sukat mitä töissä ollut ja 30 pakkasella ei edes kylmänyt yhtään ja tilasin lisää töihin näitä sukkia ei hikoa yhtään jalka ja pysyvät paikallaan niin että voin suositella

Jukka

  • Sukat ovat iholla päivittäin.
  • Kunnon sukka saa minkä tahansa kengänkin tuntumaan paremmalta.
  • Oikealla sukkavalinnalla otat kaiken hyödyn irti esimerkiksi työkengästä.
  • Hyvät työkengät eivät hierrä, hengittävät ja helpottavat työpäivääsi. Hyvänolon sukat korostavat näitä ominaisuuksia ja työpäivän jälkeen olosi on kevyempi.
  • Saat helpon ja pitkäaikaisen hyödyn työpäivän rasittamille jaloille.
karkelon sukka oy

Pohjalaanen,rehellinen kommentti, käytin nyt ensimmäistä kertaa näitä sukkia töissä turvakenkien kanssa, joudun liikkumaan paljon, erona normaaliin sukkaan huomasin, että jalat pysyivät "vapaana" eli ei tuntunut tukaluutta, silti myös viileinä, hikoilua jaloissa en tuntenut, joka on kylmätyössä tärkeää, sillä jalat hikoaa samoin kun pää, ja alkaa jalkoja palella, kun huhtoo ,enkä hajuja, tähän asti olen tyytyväinen!!

Markku

Kolmen parin paketti 38,50€

 Kaksi pakettia 65€, lisäpaketit 32,50€

(Yhden parin normaalihinta 15€)

Ilmainen toimitus vähintään 30€ tilauksille.

Pakettiin kuuluu kolme paria samanlaisia sukkia.

Valitse alta Sinun jaloillesi sopiva sukkamalli


Kaikissa sukkamalleissa on hiertämätön kärkisauma. Kiristämätön Hyvänolonsukka on tarkoitettu erityisesti turvonneille jaloille.

Olen tilannut teiltä, ensin KIRISTÄMÄTTÖMIÄ sukkia ja toisella kerralla HYVÄN olon sukkia.

Sukat ovat täyttäneet niille asettamani vaatimukset: miellyttävyys, hengittävyys, ei aiheuta hikoilua, ei kiristä, mukavan lämpimät/viileät, pesun kestävyys.

Tyttäreni, jolla on diabetes, on myös käyttänyt näitä sukkia ja on ollut "erittäin" tyytyväinen näihin sukkiin ja niiden jalkoja hoitaviin ominaisuuksiin.

Risto

Hiertämätön kärkisauma

Kiristämätön varrensuu

Kantapään muotoilu

Mikään muutos ei tapahdu hetkessä. Siksi Hyvänolon Sukkia kannattaa käyttää pidemmän aikaa. Silloin sukkien vaikutus alkaa näkyä. Osalla asiakkaista vaikutukset näkyvät jo parin viikon jälkeen, toisilla menee pidemmän aikaa.

Sukka ei voi auttaa, jos se ei ole jalassa. Ei kannata käyttää muita sukkia välillä, mikäli haluat hyödyn materiaalista jaloillesi. Jotta saat pestyä sukat käyttöjen välillä, sinulla olisi hyvä olla vähintään kolme paria.

Kolmen parin paketti 38,50€

 Kaksi pakettia 65€, lisäpaketit 32,50€

(Yhden parin normaalihinta 15€)

Ilmainen toimitus vähintään 30€ tilauksille.

Pakettiin kuuluu kolme paria samanlaisia sukkia.

P.S. Jalkojen hyvinvointi on iso osa työssäjaksamista. Kokeile käyttää pelkästään Hyvänolonsukkia kahden viikon ajan ja huomaat eron.

Ongelmia tilaamisen kanssa tai muuta kysyttävää? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen karkelonsukka@karkelonsukka.fi

Lisää myös puhelinnumero niin soitamme takaisin niin pian kuin kerkeämme.

  • Materiaali

  • Pesuohje

Polyesteri 64%

Merilevää sisältävä kuitu 8%

Sinkkiä sisältävä kuitu 4%

Polyamidi/elastaani 24%

Meillä on kaikilla tuotteilla kattava KÄYTÄ ja PESE - Takuu

Luotamme siihen, että tuotteemme tekevät sen mitä luvataan ja siksi meillä onkin täysi tyytyväisyyteen perustuva KÄYTÄ ja PESE - Takuu. Käytä sukkia, pese ne ja käytä uudelleen, useita kertoja. Erikoiskäsittelyn ja materiaalien hyödyt eivät häviä pesussa.


Muutaman viikon kokeilun jälkeen, jos et ole tyytyväinen ota yhteyttä meihin niin hyvitämme sukat, tai yritämme yhdessä löytää teille paremmin toimivan mallin.

Olen käyttänyt näitä kolmea paria koko kesän ja syksyn, ja olen erittäin tyytyväinen! Atooppinen ihoni jaloissa on pysynyt paremmassa kunnossa kuin ennen.

En ollut ajatellut, että mulla olisi jaloissa iho-ongelmia, mutta niin vaan on mukavampi, kun niitä vähäisiäkään ongelmia ei enää ole :)

Eeva

Kiitos jalkojeni puolesta! Hei! Ostin Jyväskylän messuilta huhtikuussa Teidän firmanne sukat, joissa on merilevää ja sinkkikuitua.

Olen kärsinyt jalkapohjieni ihon paksuuntumisesta ja halkeilusta syville haavoille. Noin vuosi sitten jouduin olemaan sairaslomallakin, koska en kipujen takia voinut kävellä.

Reilun parin viikon käytön jälkeen jalkojeni iho on ollut tosi hyvä ja pehmeä eikä esim. halkeamia ole juurikaan ollut. KIITOS!


Olen saanut ison avun ja suositellut sukkianne useissa eri tilanteissa terveydenhoidon ammattilaisille.

Jaana

Sopii myös Diabeetikoille, Psoriaatikoille, Turvonneille sekä Hikoileville ja Kuiville, Halkeileville Jaloille

Usein Kysyttyä

Missä sukat valmistetaan?

Sukat valmistetaan Liedon Ilmarisissa, Turun kupeessa. Kyseessä on siis kotimainen tuote.

Miten merilevä vaikuttaa?

Merilevä ravitsee ihoa, auttaen mm. kovettumiin.

Häviääkö sukan ominaisuudet pesussa?

Ominaisuudet pysyvät sukassa pesusta toiseen. Lankaan lisätyt ainesosat eivät häviä pesujen aikana.

Miten ainesosat on sisällytetty lankaan?

Ainesosat sisällytetään lankaan nanotekniikalla, joka takaa sen, että ainesosa pysyy sukassa sen koko elinkaaren ajan.

Jos tilaan sukkia, niin tuleeko niitä sitten jatkossa automaattisesti? Miten niistä pääsee eroon?

Testiparin tilatessa ei sitoudu jatkotilauksiin. Asiakas ei myöskään joudu tekemään mitään estääkseen sukkia tulemasta lisää. Sukistamme täytyy aina tehdä erillinen tilaus, jos niitä haluaa lisää. Myöskään tulevien tilauksien yhteydessä asiakas ei sitoudu jatkotilauksiin.

Onko teillä erikseen sukkamalleja miehille ja naisille?

Ei. Kaikki sukkamme on valmistettu sekä miehille, että naisille. Neutraalit värit, sekä yksinkertaistetut ulkomuodot sopivat kummalle tahansa.

Missä asteessa Hyvänolonsukat saa pestä ja kutistuvatko ne?

Sukat voi pestä 60 asteen konepesussa. Sukat saattavat pesun jälkeen näyttää pienemmiltä, mutta ne venyvät takaisin, kun sukan vetää jalkaan. Tämä johtuu sukissa olevasta elastaanista

Mitä jos sukista ei ole apua jalkaongelmiini?

Siinä tapauksessa 100% tyytyväisyystakuu kattaa tämän(kin). Tässä tapauksessa ota yhteyttä meihin ja hyvitämme sukat. 

Valitettavasti jalkaongelmat voivat johtua useasta eri syystä, eikä nämä sukat välttämättä auta kaikkiin niistä. Kokeilematta ei voi tietää, auttaako ne juuri Sinun ongelmaasi. Mutta siksi meillä on tuo tyytyväisyystakuu :)

Tilaaminen ei onnistu!

Ei hätää. Lähetä sähköpostia osoitteeseen tilaukset@karkelonsukka.fi ja sisällytä mukaan puhelinnumero. Soitamme Sinulle mahdollisimman pian ja voit tehdä tilauksen puhelimitse.