
Miksi on tärkeää valita jalkaan oikean kokoinen sukka?
Eihän se ole niin justiinsa… vai onko?
Sukan oikea istuvuus on loppujen lopuksi aika olennainen osa sukkia. Liian kireät aiheuttavat ongelmia, liian löysät voivat aiheuttaa vielä pahempia ongelmia.
Valitsemalla oikean kokoisen sukan varmistat, että sukka suojaa jalkaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Hyvin istuva, ihonmyötäinen sukka, todella suojaa jalkaa kitkalta - hiertymiltä ja rakoilta.
Löysä sukka voi aiheuttaa pahempaa jälkeä rullautumalla jalkapohjan alle ja hiertää kivuliata rakkoja pitkin jalkapohjaa.
Ja onhan sellainen valuva ja rullautuva sukka epämukavan tuntuinenkin.
Vielä pahempia vaaratilanteita voi syntyä kun yhdistää valuvat sukat ja riskialttiit työpaikat. Kuvittele vaikka jonkin raskaan koneen kuljettaja, tai rakennustelineillä huojuva raksamies jonka huomion varastaa jalkaa kiusaava sukka. Väärässä paikassa, väärään aikaan, vääränlaiset sukat voivat olla syy vakaviin onnettomuuksiin.
Onneksi näin dramaattiset tilanteet eivät ole jokapäiväisiä. Eikä sukista muodostu suoranaista vaaraa yhdellä käyttökerralla. Mutta esimerkiksi diabeetikkojen on hyvä varmistaa, että jalassa on useimmin oikeanlaiset sukat. Diabeetikoilla pienetkin hoitamattomat haavaumat voivat johtaa jopa jalan amputoimiseen.
Nyt katse alaspäin. Miltä omat jalat näyttävät? Onko jalassasi oikean kokoiset sukat?
Miltä siellä alhaalla oikeen näyttää? Tunnetko omat jalkasi yhtä hyvin kuin … omat kätesi?
Omat ja läheisten perheenjäsenten jalat voivat olla tutumpia, mutta koska ne usein ovat piilossa niiden monimutkaisia muotoja ei aina hahmota. Ja mitä isompaa otantaa ihmisistä tarkastellaan, sitä enemmän siellä on muotoja ja kokoja. Kun kaikilla on aika yksilölliset jalat, miten voi varmistaa, että löytää itselleen sopivat sukat?
Lähdetään liikkeelle jalan kärjestä ja edetään kohti kantapäätä ja nilkkaa.
VARPAAT
Varpaan muodot ja se miten ne asettuvat määrittävät yleisesti minkä muotoinen jalkasi on. Joskus kuulee puhuttavat persoonallisuuden piirteistä ja jalan muodoista, mutta siihen emme ota kantaa, vaikka mieli tekisi…
Yleisimpiä muotoja on kolme:
”Egyptiläinen” - Isovarvas on pisin ja varpaiden linja muodostaa laskevan suoran. Jokainen varvas on edellistä alempana.
”Roomalainen” - Varpaat muodostavat suht suoran rivin.
”Kreikkalainen” - Toinen varvas, ”akkavarvas” tai ”etuvarvas” on pitempi kuin ”ukkovarvas” tai iso varvas. Varpaat muodostavat kiilamaisen muodon.
Sukkia ja varpaita ajatellessa tulee mieleen ,että kunhan varpaille on sopiva tila eikä ne kiristele tai puristu sumppuun. Tämä on yksi tärkeä pointti, mutta vähintään yhtä tärkeä on että sukan sisällä ei ole hiertäviä saumoja ja ylimääräisiä lankoja. Lyhyellä aikavälillä hiertävän kärkisauman ongelmaa ei huomaa, mutta jatkuva hiertäminen rasittaa varpaiden ihoa mm. kynsivallien kohdalta ja saattaa aiheuttaa tulehdusvaaran.
PÄKIÄ ja JALAN LEVEYS
Päkiän kohta on yleensä jalan levein osa. Normaalia leveämpi jalka voi usein olla syy, miksi muuten sopivat kengät hiertävät jalkaa päkiän kohdalta molemmin puolin. Kapea jalka taas ei välttämättä saa parasta mahdollista tukea liian väljässä jalkineessa.
Onneksi sukkien kanssa yleensä ei tule ongelmaa, koska sukat venyvät ja ne on mitoitettu toimivassa suhteessa jalan pituuden mukaan. Ole kuitenkin tarkkana valitessasi jalkineita.
KORKEA- VAI LÄTTÄJALKA
”Jalan kaari” on päkiän ja kantapään välissä oleva osa. Yläpuolella jalkapöytä ja jalkapohjan puolella lattiasta irti nouseva osa. Muoto muodostuu jalan luiden asennoista. Toisilla se on reilusti korkeampi ja toisilla lähes olematon.
Kummatkin ääripäät muodostavat haasteita jopa ihan normaalisti liikkuessa ja tukipohjalliset voivat olla tarpeen. Tämä on kuitenkin todella yksilöllistä.
Riippumatta siitä minkälainen jalkasi on, onko kaari korkea tai onko sinulla lättäjalka, tämän ei pitäisi vaikuttaa sukan valintaan.
KANTAPÄÄ, NILKKA ja SIITÄ YLÖSPÄIN…
Kantapää on aika yksiselitteinen ja siitäkin on paljon variaatioita, muotoja ja leveyksiä. Olennaista on valita tarpeeksi iso koko, jotta kantasauman kohta tulee oikeaan paikkaan ja pääsee joustamaan jalan liikkuessa hieman.
Sukkia ajatellen merkittävin asia on varpaiden kärjen ja kantapään välinen matka.
Nilkka ja sääret tulee ottaa huomioon, kun miettii sukan pituutta ja mallia.
Oikean kokoinen tuntuu vaan niin paljon paremmalta ja tekee hyvää.
Mistä siis tietää, mikä on se oikea koko?
Sukassa on muutama kohta, jotka pitäisi osua juuri oikeille kohdille jalasta.
Sukan kärkisauman pitäisi osua varpaiden päälle noin kynsien juuren kohdalle.

Kantasauman tulisi osua noin kantapään puoleen väliin, kuvan osoittamalla tavalla.
Jos nämä kaksi kohtaa ovat kohdallaan tiedät, että sinulla on jalassasi oikean kokoinen sukka. Saat siitä parhaat hyödyt irti ja vältät ikävät valumiset ja rullautumiset tai kiristävän fiiliksen.