Miksi jalkoja tulisi rasvata - edes vähän?

Jalat ovat ihmiskehon yksi kovimmalle koetukselle joutuvista alueista. Päivittäin liikkuessamme jalat ottavat vastaan tuhansien askelien aiheuttaman rasituksen ja kitkan. Onneksi jalassa on paljon kestäviä rakenteita ja ”toppauksia”, jotta rasituksen kestää yleensä. Jalkojen iho kuitenkin tarvitsee vähän ulkopuolista apua.

Ihon suojakeino kasvavalle kulutukselle on paksuuntua. Se ei ole nykyaikana kuitenkaan niin hyödyllistä, sillä käytämme kenkiä ja sukkia. Paksuuntunut iho ei kulu luonnollisesti pois vaan se kerääntyy ja alkaa oireilla. Kovettunut parkkiintunut päällysnahka päästää ihoa kuivumaan myös syvemmistä kerroksista, joka kiihdyttää ongelmien muodostumista.

Jalkojen rasvaus ei ole kaikkien mieleen. Tarjolla on kuitenkin voiteita, jotka kuivuvat nopeasti eikä niistä jää epämukavan rasvainen tunne. 

Jalkojen hyvinnoinnin ammattilainen turkulaisen Kinttupisteen Sirpa Siekkeli, suosittelee rasvaamaan jalkoja päivittäin -” Ehjä joustava iho on paras suoja jalalle”.

Erilaisia rasvoja ja voiteita on valtava määrä. Ne mainostavat toinen toistaan vakuuttavammin ja kilpailevat vitamiinien ja hivenaineiden määrillä. Siinä helposti menee sekaisin ja sipaisee jalkaansa rasvaa jota oma iho ei välttämättä tarvitse. 

Esimerkiksi monessa kuiville jaloille tarkoitetussa rasvassa on mukana ureaa. Se pehmentää ihoa päällisin puolin. Ihon kosteus ja kimmoisuus on suoraan kytköksissä kehossa vallitsevaan nestetasapainoon, jossa urea näyttelee isoa osaa. Vaikka sitä lisätään voiteisiin, se ei kuitenkaan ole mikään ihmelääke. Ulkoisesti sen hyödyt jäävät pieniksi, vaikka kehon sisällä se onkin yksi kosteutuksen päätähdistä.

”Ammattilaiset voivat suositella juuri sinun jaloillesi sopivia voiteta, koska ei ole aivan sama mitä rasvaa jalkaasi laitat” Kinttupisteen Sirpa kertoo.

Pienillä teoilla voi saada aikaan suuria asioita. Kokeile kevyttä jalkarasvaa ja ihon palautumista tukevia sukkia muutaman viikon ajan. Huomaat hyödyt varmasti.