
Anna jaloille hetki aikaasi, niin liikkumisesta tulee mukavampaa
Seisot jaloillasi päivittäin. Liikkuminen on tärkeää jalkojen verenkierron takia, koska vain siten jalkojen laskimot kuljettavat tasaisesti ”käytettyä” verta takaisin keuhkoihin noutamaan lisää happea.
Yhtä tärkeää kuin liike - on myös lepo. Seuraavan kerran kun istut sohvalle, nosta jalat ylös. Ne ovat ansainneet pienen lepotauon.
Jalat ovat usein se paikka kehosta, joka on helpoin unohtaa. Siksi on hyvä ihan ajatuksen kanssa pysähtyä miettimään jalkojasi.
Päivän mittaan jalat joutuvat aikamoiselle koetukselle. Seisoessa ne kannattelevat koko kehon painoa ja vääjäämättä muotoutuvat sen mukaan. Sen takia esimerkiksi uusia kenkiä kannattaa kokeilla vasta iltapäivällä, kun jalka on hieman turvonnut ja levinnyt. Näin välttyy aamulla ikäviltä ongelmilta kun uusi kenkä ei mahdukkaan mukavasti jalkaan.
Istumatyössä jalat voivat ja myös tuntuvat paremmalta kun tasaisin väliajoin nouset ylös ja verryyttelet. Jalkojen laskimot ja hienoverenkierto ei pääse laiskistumaan ja vireystaso pysyy paremmin yllä.
Päivän mittaa rasittuneille jalan lihaksille ja kudoksille tekee hyvää kun niitä kevyesti hieroo ja venyttelee. Se onnistuu myös helposti itse. Istu alas ja tartu jalkaan siten että pystyt peukaloilla puristelemaan jalanpohjaa. Keskity niihin alueisiin missä tunnet kivistystä. Painele hellästi, älä täydellä voimalla. Hieromisen ei koskaan kuulu sattua kunnolla, vaikka jalat voivat olla herkät joistain kohtiin.
Erilaiset jalkakylvyt, raikastavat rasvat ja voiteet voivat olla myös mukava lisä jalkojen hemmotteluun. Lämmin jalkakylpy auttaa jalkoja palautumaan kylmien pakkas päivien jälkeen.
Jalkojaan kannattaa myös hemmotella hierojalla käynnillä. Itse harvoin saa jalkoja rentoutettua samalla tavalla kun osaava hieroja.