Jalat pysyy kunnossa helposti ja kätevästi
merilevää ja sinkkiä sisältävillä Hyvänolon sukilla


Ostin ja totesin että ompa ohut sukka että mitenkä turvakengässä päivän jalka voi mutta parhaat sukat mitä töissä ollut ja 30 pakkasella ei edes kylmänyt yhtään ja tilasin lisää töihin näitä sukkia ei hikoa yhtään jalka ja pysyvät paikallaan niin että voin suositella
Jukka
Ostamalla kerralla enemmän säästät selvää rahaa!
Meidän valmistamissa Hyvänolon Sukissa
Materiaali pitää huolen ihosta
Muotoilu, varmistaa sukan toimivuuden
Sain ukkoni ylipuhuttua näitä testaamaan. Fyysinen työ pitkillä päivillä aiheutti sen että kotiintulonsa haisto ennen kuin kuuli. Tänään sukat ekaa kertaa testissä ja eteinen tuoksuu onnellisesti edelleen kukkasille kotiutumisensa jäljiltä. Kiitos
Ami

Pohjalaanen,rehellinen kommentti, käytin nyt ensimmäistä kertaa näitä sukkia töissä turvakenkien kanssa, joudun liikkumaan paljon, erona normaaliin sukkaan huomasin, että jalat pysyivät "vapaana" eli ei tuntunut tukaluutta, silti myös viileinä, hikoilua jaloissa en tuntenut, joka on kylmätyössä tärkeää, sillä jalat hikoaa samoin kun pää, ja alkaa jalkoja palella, kun huhtoo ,enkä hajuja, tähän asti olen tyytyväinen!!
Markku



(Yksi paketti 38,50€, yhden parin norm. hinta 15€)
Yksi kolmen parin paketti sisältää 3 paria esim. Kiristämättömiä sukkia.
Voit halutessasi valita toiseen pakettiin toisen mallisen sukan esim. nilkkasukan.
Jos haluat säästää lisää. Lisäpaketit 32,50€.
Ilmainen toimitus väh. 30€ tilauksille!
(Yhteen pakettiin kuuluu 3 paria samanlaisia sukkia.)
Valitse alta sopivimmat sukkamallit
Etkö osaa päättää minkä valitset?
Olen tilannut teiltä, ensin KIRISTÄMÄTTÖMIÄ sukkia ja toisella kerralla HYVÄN olon sukkia.
Sukat ovat täyttäneet niille asettamani vaatimukset: miellyttävyys, hengittävyys, ei aiheuta hikoilua, ei kiristä, mukavan lämpimät/viileät, pesun kestävyys.
Tyttäreni, jolla on diabetes, on myös käyttänyt näitä sukkia ja on ollut "erittäin" tyytyväinen näihin sukkiin ja niiden jalkoja hoitaviin ominaisuuksiin.
Risto




Mikään muutos ei tapahdu hetkessä. Siksi Hyvänolon Sukkia kannattaa käyttää pidemmän aikaa. Silloin sukkien vaikutus alkaa näkyä. Osalla asiakkaista vaikutukset näkyvät jo parin viikon jälkeen, toisilla menee pidemmän aikaa.
Sukka ei voi auttaa, jos se ei ole jalassa. Ei kannata käyttää muita sukkia välillä, mikäli haluat hyödyn materiaalista jaloillesi. Jotta saat pestyä sukat käyttöjen välillä, sinulla olisi hyvä olla vähintään kolme paria.





(Yksi paketti 38,50€, yhden parin norm. hinta 15€)
Yksi kolmen parin paketti sisältää 3 paria esim. Kiristämättömiä sukkia.
Voit halutessasi valita toiseen pakettiin toisen mallisen sukan esim. nilkkasukan.
Jos haluat säästää lisää. Lisäpaketit 32,50€.
Ilmainen toimitus väh. 30€ tilauksille!
(Yhteen pakettiin kuuluu 3 paria samanlaisia sukkia.)
P.S. Jalkojen hyvinvointi on iso osa työssäjaksamista. Kokeile käyttää pelkästään Hyvänolonsukkia kahden viikon ajan ja huomaat eron.
Ongelmia tilaamisen kanssa tai muuta kysyttävää? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen karkelonsukka@karkelonsukka.fi
Lisää myös puhelinnumero niin soitamme takaisin niin pian kuin kerkeämme.
Polyesteri 64%
Merilevää sisältävä kuitu 8%
Sinkkiä sisältävä kuitu 4%
Polyamidi/elastaani 24%


Meillä on kaikilla tuotteilla kattava KÄYTÄ ja PESE - Takuu
Luotamme siihen, että tuotteemme tekevät sen mitä luvataan ja siksi meillä onkin täysi tyytyväisyyteen perustuva KÄYTÄ ja PESE - Takuu. Käytä sukkia, pese ne ja käytä uudelleen, useita kertoja. Erikoiskäsittelyn ja materiaalien hyödyt eivät häviä pesussa.
Muutaman viikon kokeilun jälkeen, jos et ole tyytyväinen ota yhteyttä meihin niin hyvitämme sukat, tai yritämme yhdessä löytää teille paremmin toimivan mallin.
Olen käyttänyt näitä kolmea paria koko kesän ja syksyn, ja olen erittäin tyytyväinen! Atooppinen ihoni jaloissa on pysynyt paremmassa kunnossa kuin ennen.
En ollut ajatellut, että mulla olisi jaloissa iho-ongelmia, mutta niin vaan on mukavampi, kun niitä vähäisiäkään ongelmia ei enää ole :)
Eeva
Kiitos jalkojeni puolesta! Hei! Ostin Jyväskylän messuilta huhtikuussa Teidän firmanne sukat, joissa on merilevää ja sinkkikuitua.
Olen kärsinyt jalkapohjieni ihon paksuuntumisesta ja halkeilusta syville haavoille. Noin vuosi sitten jouduin olemaan sairaslomallakin, koska en kipujen takia voinut kävellä.
Reilun parin viikon käytön jälkeen jalkojeni iho on ollut tosi hyvä ja pehmeä eikä esim. halkeamia ole juurikaan ollut. KIITOS!
Olen saanut ison avun ja suositellut sukkianne useissa eri tilanteissa terveydenhoidon ammattilaisille.
Jaana
Sopii myös Diabeetikoille, Psoriaatikoille, Turvonneille sekä Hikoileville ja Kuiville, Halkeileville Jaloille
Usein Kysyttyä
Sukat valmistetaan Liedon Ilmarisissa, Turun kupeessa. Kyseessä on siis kotimainen tuote.
Merilevä ravitsee ihoa, auttaen mm. kovettumiin.
Ominaisuudet pysyvät sukassa pesusta toiseen. Lankaan lisätyt ainesosat eivät häviä pesujen aikana.
Ainesosat sisällytetään lankaan nanotekniikalla, joka takaa sen, että ainesosa pysyy sukassa sen koko elinkaaren ajan.
Testiparin tilatessa ei sitoudu jatkotilauksiin. Asiakas ei myöskään joudu tekemään mitään estääkseen sukkia tulemasta lisää. Sukistamme täytyy aina tehdä erillinen tilaus, jos niitä haluaa lisää. Myöskään tulevien tilauksien yhteydessä asiakas ei sitoudu jatkotilauksiin.
Ei. Kaikki sukkamme on valmistettu sekä miehille, että naisille. Neutraalit värit, sekä yksinkertaistetut ulkomuodot sopivat kummalle tahansa.
Sukat voi pestä 60 asteen konepesussa. Sukat saattavat pesun jälkeen näyttää pienemmiltä, mutta ne venyvät takaisin, kun sukan vetää jalkaan. Tämä johtuu sukissa olevasta elastaanista
Siinä tapauksessa 100% tyytyväisyystakuu kattaa tämän(kin). Tässä tapauksessa ota yhteyttä meihin ja hyvitämme sukat.
Valitettavasti jalkaongelmat voivat johtua useasta eri syystä, eikä nämä sukat välttämättä auta kaikkiin niistä. Kokeilematta ei voi tietää, auttaako ne juuri Sinun ongelmaasi. Mutta siksi meillä on tuo tyytyväisyystakuu :)
Ei hätää. Lähetä sähköpostia osoitteeseen tilaukset@karkelonsukka.fi ja sisällytä mukaan puhelinnumero. Soitamme Sinulle mahdollisimman pian ja voit tehdä tilauksen puhelimitse.
Hyvänolon
Pohjesukka
Hikoileville ja kuiville jaloille
Hyvänolon
nilkkasukka
Hikoileville ja kuiville jaloille
Varreton sukka Hyvänolon
materiaalista
Suojaamaan jalkoja lämpimilläkin keleillä
Kiristämätön
hyvänolonsukka
Erityisesti turvonneille, sekä hikoileville ja kuiville jaloille
juoksijan sukka
Kaikkeen liikkumiseen, nopeisiin liikkeisiin, tai jos muuten pidät tukevasti paikoillaan istuvista sukista
liikkujan sukka
Kaikkeen liikkumiseen, nopeisiin liikkeisiin, tai jos muuten pidät tukevasti paikoillaan istuvista sukista